Tervetuloa
Ryu koku kan ry:n sivuille! |
![]() |
Morihei
Ueshiba (1883-1969) |
Aikidon harrastajat pyrkivät kehon ja mielen hallinnan kautta sopusointuun niin oman itsensä kuin ympäristönkin kanssa. Aikidon keskeinen periaate on, ettei vastustajaa koskaan vahingoiteta eikä tarpeetonta voimaa käytetä. Tekniikat perustuvat hyökkääjän ohjaamiseen ympyräliikkeeseen ja vastustajan hallintaan käyttäen hyväksi hänen omaa voimaansa. Aikidossa liikeradat ovat pehmeitä ja luonnollisia; tärkeää on rentous sekä liikkumisen oikea ajoittaminen. Aikidossa
harjoitellaan mm. erilaisia lukkoja, heittoja sekä asetekniikoita.
Koska voimaa ei juuri tarvita, sopii aikido mainiosti myös naisille,
ja sitä voi hyvin harrastaa vielä iäkkäänäkin.
Toisaalta aikido on erinomaista liikuntaa, joka kehittää niin
lihaskuntoa, motoriikkaa kuin tasapainoakin. Aikidossa on käytössä
vyöarvojärjestelmä, mutta siinä ei monista muista
budolajeista poiketen kilpailla. Aikidon harrastaja ei pyri vastustajan,
vaan itsensä voittamiseen. Aikidoa on harrastettu Suomessa 1970-luvun
alusta lähtien, ja nykyisin harrastajia on noin 3000. Morihei Ueshiba, aikidon perustaja |